keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tenttiin lukemisen välttelyä

Kuka uskaltaa tunnustaa, että kun pitäisi keskittyä ja lukea tenttiin, niin löytää aina jotain erittäin paljon tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa puuhaa, kuten siivous tai shoppailu? Itse sorruin tänään tähän viimeisempään ja jätin siivouksen huomiselle ;) Hyppäsin aamun semmaistunnon jälkeen pyörän selkään ja polkaisin kämpille. Vaihdettiin siinä tenttivinkit opiskelukaverin kanssa tekstareilla ja aloitin lukemisen lähijakson viimeiseen tenttiin. Ollaan porukalla todettu, että tämä on myös todennäköisesti tenteistä kaikkien haastavin. Sanostoa ja termistöä on paljon. Sen verran on saatu vinkkiä, että 6 "pientä" kysymystä tulee tenttiin. Joten ihan suuria kokonaisuuksia ei siis tarvitse opetella.

Tenttivinkkien lukaisin jälkeen päätin lusmuilla ja lähdin autolla Joensuun pohjoispuolelle, teollisuusalueen kauppakeskittymään. Sieltä löytyy iso Prisma, Erätukku, Biltema, SPR:n Kontti-kirppis ja vaikka mitä muita kauppoja. Ja kun tätä repsahdusta pitää tietenkin jotenkin järkevästi perustella niin ei sieltä reissulta ihan turhia tavaroita mukaan tarttunutkaan, kaikki siis tuiki tarpeellisia. /R/-vihkonen ja kengät työkäyttöön (ainakin osittain) ja avain"kaappi" kotikäyttöön niin ei tarvii pelätä avainten jäämistä sisälle. Siinäpä onkin Hellulle askaretta, kun viikonloppu koittaa ;) Mutta nyt ei auta rypistellä, tänään on vielä luettava, koska huomenna voi lusmuilla kämpän siivouksen ajan!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Lähijakso jo voiton puolella


Lähijakson puoliväli on jo ylitetty ja sen kunniaksi juotiin perjantaina ihan suklaakakkukahvit. Yliopiston kahviloissa ja erityisesti Aurassa on AINA tiskit täynnä toinen toisiaan ihanampia kakkuja, keksejä ja leivoksia. Olimme kuolanneet niitä jo useamman viikon ja puolivälin kunniaksi päätimme sortua aivan upeaan suklaakakkuun, joka oli jokaisen sentin arvoinen. Kymmenessä vuodessa olin jo ehtinyt unohtaa, miten järkevää opiskelijaruokailu yliopistolla onkaan. Yliopistolla voi syödä päivällä noin 11-17 välisenä aikana, joten jos on oikein laiska ruoanlaittaja voi syödä vaikka kaksi kertaa opiskelijabudjetilla täysipainoisen ruoan. Vaihtoehtojakin löytyy laidasta laitaan. Itse olen pyrkinyt siihen, että yliopistolla "nautin" keittolounaan, joka yleensä kasvisversio. Tähän kuuluu myös salaattipöytä ja leivät. Hintaa tälle aterialle tulee alle 2 €!!! Voitteko kuvitella mitä tuolla kahdella eurolla saa lähisiwasta! Ruokaisamman lounaan saa sitten alle 2,5 €. Tuplaruokailu näyttää olevan erityisesti vaihto-opiskelijoiden suosiossa. :) Ymmärrettävää toki, koska Joensuun asuntotilanne on sellainen, että moni voi joutua hätämajoitukseen jopa hotelliin, jossa kokkaaminen ei luonnollisesti onnistu purkkinuudeleita kummemmin! Meidänkin opiskelijajoukosta muutama asuu lähijakson aikana hotellissa, yksi telttailee ja yksi taitaa majailla asuntoautossa!!! Eli jos suunnittelet muuttoa tai opintoja Joensuussa, niin asuntoa kannattaa alustavasti alkaa hakemaan jo hyvissä ajoin.
 
Viime viikolla olin niin ahkera, että ihan itseäkin alkoi huolestuttamaan. Tein kaksi tehtävää kokonaan valmiiksi ja jopa palautinkin jo. Lisäksi aloittelin kahta muuta tehtävää ja tämän viikon tentteihin lukemista. Tuo tenttiin lukeminen tuntuu jotenkin täysin unohtuneen ja on sellainen fiilis, että vaikka kuinka lukee ja lukee, niin mitään järkevää ei jää päähän. Onneksi tänään luentojen välissä ehdittiin kertailla viime viikolla luettuja juttuja parin kanssa opiskelijan kera ja olimme päätyneet niin sanotuissa tenttivinkeissä ihan samoihin aihepiireihin. Tällä viikolla siis päästään tenttimään kahden opintojakson tentit ja ensi viikolla sitten kahden muun. Itse olen arvioinut vaikeimman tentin olevan juuri tämän viikon perjantaina ja sitä varten olen yrittänyt ahkerasti jo lukea. Tämän viikon illat pyhitän lukemiselle ja muut jutut laitan nyt vähäksi aikaa jäihin. Onneksi kaikkien tehtävien deadlinet eivät ole ensi viikolla, joten nou hätä! Nyt ei muuta kuin arvioinnin etiikan pariin!
 
 

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Täysillä eteenpäin

Opinnot Joensuussa ovat täydessä käynnissä. Alku oli jopa niin vauhdikasta, että ei jäänyt juuri vapaa-aikaa istahtaa kirjoittamaan kuulumisia tänne. Heti ensimmäisen viikon koulupäivät olivat pitkiä. Paljon asiaa, hyvää ja arvokasta tietoa sekä tehtäviä. Ihan perinteisiä kotitehtäviä! Niitä tehdessä menivätkin illat. Ensimmäisen viikon olin vielä täysin flunssatoipilas. Torstaina piti luovuttaa ja mennä YTHS:n vastaanotolle. Sieltä löytyi meikän perinteinen eli poskiontelotulehdus molemmilla puolilla ja korvatulehdus toisessa korvassa. Lääkekuurihan siitä paukahti ja nyt alkaa olo jo helpottamaan!
 
 
Tehtävien on ensimmäisen kahden viikon aikana tullut paljon, ehkä enemmän kuin odotin. Siksi olenkin erittäin tyytyväinen, että olen pyhittänyt tämän vuoden ihan vain näitä opintoja varten. Kotona ollessa on aikaa päivällä tehdä tehtäviä ja lukea tentteihin, kun lapset ovat omissa kouluhommissaan. Lisäksi kevääseen mennessä tulee palauttaa ns. kandityö. Eli meidän opintoihin ei kuulu gradua, mutta kandidaatin työtä vastaava kirjallisuuskatsauksen tyylinen työ kuitenkin. Omaa aihetta en vielä uskalla teille paljastaa, mutta tulette varmasti kuulemaan sen vielä.

Eivätkä lähijakson tehtävät ole niitä ainoita, vaan harjoitteluun liittyy omat tehtävänsä. Itse valitsin harjoittelun syventäviksi tehtäviksi puheen vaikeuksiin liittyvän tehtävän ja sitä itseasiassa odotan mielenkiinnolla. En ole koskaan päässyt opettamaan puheopetusta, joten se olisi aivan uusi kokemus. Tämän viikon olemmekin erittäin ahkerasti tuijotelleet peiliin ja kokeilleet kaikki mahdolliset äännevirheet ja miettineet niihin apuja ja ohjausta. Jokaisen harkka kerran jälkeen alkaa vaistomaisesti miettimään omaa puhetta, sitä miltä se kuulostaa ja onko siinä kenties jotain virheitä, joita ei olisi aiemmin huomannut. Itse asiassa olin kyllä tiedostanut, että /s/ ei ole itselläni ainakaan ihan puhdas, eikä se sitä tosiaan ollutkaan, mutta puheguru kertoi, että sitä ei itse asiassa tuollaisena nykyään korjatakaan, jos henkilöllä ei ole muita äännevirheitä.

Olen viihtynyt "kämpillä" hyvin. Tästä on helppo ja nopea kulkea yliopistolle. Olenkin pääsääntöisesti pyöräillyt koulumatkat ja samalla käynyt myös kauppareissulla. Illat kuluvat kuten jo kerroinkin kotitehtävien ja muiden tehtävien kimpussa. Muutamana iltana on ollut aikaa vähän heilutella puikkoja ja laittaa aivot narikkaan telkkaohjelmien kautta. Uus Hottikset sarja onkin just niin sopivaa aivot narikkaan telkkarin katsomista! Se on niin ärsyttävä, että se on siksi niin hyvä!


 
 

perjantai 14. elokuuta 2015

Kohti unelmaa

Keväällä selasin useiden yliopistojen nettisivuja ja pähkäilin, että joko nyt olisi minun aikani. Olen haaveillut erityisopettajan opinnoista jo luokanopettajaopiskelujen aikana, mutta aika ei ilmeisesti silloin ollut sopiva ja en koskaan hakeutunut niihin. Kerran aurinkoisena kevätpäivänä päätin, että nyt tai ei koskaan. Tulostin hakemuksen sekä Jyväskylään ja päätin, että haen myös Joensuuhun, jonka haku alkoi myöhemmin keväällä. Päätin, että nyt on minun vuoroni!

Tiesin, että Jyväskylään en ehkä pääsisi edes pääsykokeeseen ja näin myös kävi. Pisteitä jäi uupumaan puolikkaan pisteen verran! Noh, odotin Joensuun pääsykoekutsua ja toukokuussahan se tipahti postilaatikosta. Odotin pääsykokeita innon ja riemun sekaisin tuntein. Edellisistä pääsykokeistahan oli aikaa jo yli 10 vuotta, joten eivät ne olleet enää ihan tuoreessa muistissa! Ajatus oli kuitenkin mennä sinne ihan omana itsenä ja tehdä parhaani, mutta jännitys pääsykoeaamu oli kyllä ihan valtava.

Heräsin jo PALJON ennen herätyskellon pirahdusta ja kipaisin kulman ärrälle aamukahville. Onneksi hotellilta oli lyhyt kävelymatka yliopistolle ja siinä sain vähän kerätä järkeviä ajatuksia ja rentoutua. Kirjallinen koe oli mielestäni vaikea, niin kuin sen toki pitääkin olla. Ja sen jälkeen ajattelin, että siihen suoritukseen en voi turvautua ja iltapäivän haastatteluihin pitää tsempata. Ne menivätkin ihan rennosti, väliajalla whatsappailtiin äipän ja hellun kanssa sekä rupateltiin mukavia muiden hakijoiden kanssa. Meidän ryhmähaastattelu oli päivän viimeinen ja kyllä huomasi sekä haasteltavista että haastattelijoista, että pitkä päivä on ollut takana jo kaikilla.

Pääsykokeen jälkeen en osannut juuri haaveilla tai toivoa sisäänpääsyä. Päätin vain jäädä odottamaan kirjettä. Kun se päivä kirjeen mahdolliseen saapumiseen koitti ei meinannut unta riittää sinäkään aamuna, vaikka tiesin kirjepostin saapuvan puolenpäivän aikoihin. Ison yliopiston kirjekuoren löytyminen postilaatikosta nosti tunteita ja kun avasin kuoren löytäen hyväksymisilmoituksen taisin kiljahtaa ilosta naapureiden ihmetellessä autokatoksen takana. NYT ON MINUN AIKA! :)


Opinnot alkavat Joensuussa muutaman viikon päästä ja tässä blogissa kirjoittelen teille kuulumisia ja ajatuksia opinnoista ja niiden etenemisestä. Kaikki kommentit ovat tervetulleita ja voitte toki myös esittää postaustoiveita ja -aiheita.