Lähijakson puoliväli on jo ylitetty ja sen kunniaksi juotiin perjantaina ihan suklaakakkukahvit. Yliopiston kahviloissa ja erityisesti Aurassa on AINA tiskit täynnä toinen toisiaan ihanampia kakkuja, keksejä ja leivoksia. Olimme kuolanneet niitä jo useamman viikon ja puolivälin kunniaksi päätimme sortua aivan upeaan suklaakakkuun, joka oli jokaisen sentin arvoinen. Kymmenessä vuodessa olin jo ehtinyt unohtaa, miten järkevää opiskelijaruokailu yliopistolla onkaan. Yliopistolla voi syödä päivällä noin 11-17 välisenä aikana, joten jos on oikein laiska ruoanlaittaja voi syödä vaikka kaksi kertaa opiskelijabudjetilla täysipainoisen ruoan. Vaihtoehtojakin löytyy laidasta laitaan. Itse olen pyrkinyt siihen, että yliopistolla "nautin" keittolounaan, joka yleensä kasvisversio. Tähän kuuluu myös salaattipöytä ja leivät. Hintaa tälle aterialle tulee alle 2 €!!! Voitteko kuvitella mitä tuolla kahdella eurolla saa lähisiwasta! Ruokaisamman lounaan saa sitten alle 2,5 €. Tuplaruokailu näyttää olevan erityisesti vaihto-opiskelijoiden suosiossa. :) Ymmärrettävää toki, koska Joensuun asuntotilanne on sellainen, että moni voi joutua hätämajoitukseen jopa hotelliin, jossa kokkaaminen ei luonnollisesti onnistu purkkinuudeleita kummemmin! Meidänkin opiskelijajoukosta muutama asuu lähijakson aikana hotellissa, yksi telttailee ja yksi taitaa majailla asuntoautossa!!! Eli jos suunnittelet muuttoa tai opintoja Joensuussa, niin asuntoa kannattaa alustavasti alkaa hakemaan jo hyvissä ajoin.
Viime viikolla olin niin ahkera, että ihan itseäkin alkoi huolestuttamaan. Tein kaksi tehtävää kokonaan valmiiksi ja jopa palautinkin jo. Lisäksi aloittelin kahta muuta tehtävää ja tämän viikon tentteihin lukemista. Tuo tenttiin lukeminen tuntuu jotenkin täysin unohtuneen ja on sellainen fiilis, että vaikka kuinka lukee ja lukee, niin mitään järkevää ei jää päähän. Onneksi tänään luentojen välissä ehdittiin kertailla viime viikolla luettuja juttuja parin kanssa opiskelijan kera ja olimme päätyneet niin sanotuissa tenttivinkeissä ihan samoihin aihepiireihin. Tällä viikolla siis päästään tenttimään kahden opintojakson tentit ja ensi viikolla sitten kahden muun. Itse olen arvioinut vaikeimman tentin olevan juuri tämän viikon perjantaina ja sitä varten olen yrittänyt ahkerasti jo lukea. Tämän viikon illat pyhitän lukemiselle ja muut jutut laitan nyt vähäksi aikaa jäihin. Onneksi kaikkien tehtävien deadlinet eivät ole ensi viikolla, joten nou hätä! Nyt ei muuta kuin arvioinnin etiikan pariin!
Opinnot Joensuussa ovat täydessä käynnissä. Alku oli jopa niin vauhdikasta, että ei jäänyt juuri vapaa-aikaa istahtaa kirjoittamaan kuulumisia tänne. Heti ensimmäisen viikon koulupäivät olivat pitkiä. Paljon asiaa, hyvää ja arvokasta tietoa sekä tehtäviä. Ihan perinteisiä kotitehtäviä! Niitä tehdessä menivätkin illat. Ensimmäisen viikon olin vielä täysin flunssatoipilas. Torstaina piti luovuttaa ja mennä YTHS:n vastaanotolle. Sieltä löytyi meikän perinteinen eli poskiontelotulehdus molemmilla puolilla ja korvatulehdus toisessa korvassa. Lääkekuurihan siitä paukahti ja nyt alkaa olo jo helpottamaan!
Tehtävien on ensimmäisen kahden viikon aikana tullut paljon, ehkä enemmän kuin odotin. Siksi olenkin erittäin tyytyväinen, että olen pyhittänyt tämän vuoden ihan vain näitä opintoja varten. Kotona ollessa on aikaa päivällä tehdä tehtäviä ja lukea tentteihin, kun lapset ovat omissa kouluhommissaan. Lisäksi kevääseen mennessä tulee palauttaa ns. kandityö. Eli meidän opintoihin ei kuulu gradua, mutta kandidaatin työtä vastaava kirjallisuuskatsauksen tyylinen työ kuitenkin. Omaa aihetta en vielä uskalla teille paljastaa, mutta tulette varmasti kuulemaan sen vielä.
Eivätkä lähijakson tehtävät ole niitä ainoita, vaan harjoitteluun liittyy omat tehtävänsä. Itse valitsin harjoittelun syventäviksi tehtäviksi puheen vaikeuksiin liittyvän tehtävän ja sitä itseasiassa odotan mielenkiinnolla. En ole koskaan päässyt opettamaan puheopetusta, joten se olisi aivan uusi kokemus. Tämän viikon olemmekin erittäin ahkerasti tuijotelleet peiliin ja kokeilleet kaikki mahdolliset äännevirheet ja miettineet niihin apuja ja ohjausta. Jokaisen harkka kerran jälkeen alkaa vaistomaisesti miettimään omaa puhetta, sitä miltä se kuulostaa ja onko siinä kenties jotain virheitä, joita ei olisi aiemmin huomannut. Itse asiassa olin kyllä tiedostanut, että /s/ ei ole itselläni ainakaan ihan puhdas, eikä se sitä tosiaan ollutkaan, mutta puheguru kertoi, että sitä ei itse asiassa tuollaisena nykyään korjatakaan, jos henkilöllä ei ole muita äännevirheitä.
Olen viihtynyt "kämpillä" hyvin. Tästä on helppo ja nopea kulkea yliopistolle. Olenkin pääsääntöisesti pyöräillyt koulumatkat ja samalla käynyt myös kauppareissulla. Illat kuluvat kuten jo kerroinkin kotitehtävien ja muiden tehtävien kimpussa. Muutamana iltana on ollut aikaa vähän heilutella puikkoja ja laittaa aivot narikkaan telkkaohjelmien kautta. Uus Hottikset sarja onkin just niin sopivaa aivot narikkaan telkkarin katsomista! Se on niin ärsyttävä, että se on siksi niin hyvä!